*

jormamoll

Kuoleman eri lajeja

 

Me emme voi tietää mitä kuolema tuo tullessaan, mutta voimme ajatella ja uskoa. Armomurhasta puhuttaessa on huomattava että kuoleman lähestyessä todellisuuden taju muuttuu. Siinä tilanteessa lähes kaikki haluavat elää, vaikka aiemmin olisi ollut toisin.

Voidaan sanoa että sekava, heikko, kuoleva ihminen on jo osin rajan toisella puolella.  Armomurhasta päättäminen on äärimmäinen tehtävä. Voi olla että se on niin vaikea että se ei edes ihmiselle kuulu. Halutaanko päätöksiä tehdä,  koska kuoleman viivästyminen aiheuttaa ahdistusta meissä, jotka jäämme elämään. Ahdistusta ehkä siksi, että olemme vältelleet kohtaamasta elämän suurinta mysteeriä.

Nykyään etsitään hyvää oloa.

Armomurha käsitteenä jo kertoo meistä . Murha. Sanassa on syyttävä kaiku, ehkä syystä.  Kuka ottaa vastuun murhasta? Ilmiselvästi sitä on yritetty kaunistaa sanalla ”kuolinapu.” Latinan ”eutanasia” ohjaa samaan suuntaan. Onko varmaa että siinä autetaan?

  Emme tiedä mitä rajan toisella puolella on. Jos ihmiselämän väkivaltaiseen lopettamiseen päädytään, koskisiko se myös lapsia. Näin ajatellen myös kuolemanrangaistus on epävarma asia. Onko  rangaistus kun emme tiedä kuoleman jälkeistä tilaa.. On myös muistettava ihmeparantumisia, selviämisiä toivottomasta tilanteesta kuoleman edessä. Lapsi tajuaa kuoleman peruuttamattomuuden melko myöhään, noin kouluiässä.

Pelastusarmeijassa sanotaan ”Ylennettiin Kirkkauteen”. Mitä tarkoittaa kun aika päättyy ja iäisyys alkaa?

Toisaalta itsemurha, armomurha; on myös arveltu että näissä kauhu jatkuu  samanlaisena kuoleman jälkeen

 Kun esim omaisen  kuolema lähestyy vanhaa tai syvästi sairasta, paljastuu ajattelumme. Kuka käy häntä katsomassa kuka loittonee,  kiireisiin ym vedoten.

Kuolevan vuoteen äärellä ratkaisevat sanat, ilmeet eleet, omaisten, laitoksen henkilökunnan käyttäytyminen. Kuoleva ei elä enää itseään varten vaan meitä. Olemassaolollaan hän kysyy miten te elätte? Uusi osa siitä mitä olemme, paljastuu.

Lapset oppivat siitä miten me aikuiset toimimme, ei niinkään siitä, mitä sanomme. Minkälaisen mallin annamme? On myöskin sanottu,  kuolema on meiltä salattu koska se on niin ihana. Ainakin aika päättyy, iäisyys alkaa.

Jotkut sanovat että elämä päättyy kaksoispisteeseen, ei pisteeseen.

Toisille käytännön asiat ovat muuta tärkeämpiä. Miten armomurha vaikuttaisi perinnönjakoon..

Kuoleman edessä olemme kaikki yhdessä yksin.

Olemme tilanteessa jossa on siedettävä sietämätöntä. Tehtävä päätös.

On epäilty, että eräät sairaudet, esim syöpä syntyisi syyllisyydestä.

Niin, entä jos tuskainen kuolema onkin seuraus eletystä elämästä? Ei tuollainen ajatus miellyttävä ole.

Sitä on kuitenkin kysyttävä, koska pakoon emme pääse. Luonnossa ei ole kostoa on vaan seuraamuksia

Kosto ja seuraamus ovat kaksi eri asiaa.

Puolet suomalaisen  sairaanhoidon kuluista menee potilaiden viimeisen puolen vuoden hoitoon. Talousajattelu vaikeuttaa asiaa..

 Jos olemme kristittyjä kansa Viides käsky kuuluu: ”Älä tapa”. Siinä on lopussa piste, ei selitystä.

Muistaakseni juutalaisen käsityksen mukaan ihminen on kuollut vasta kun hänet on unohdettu.

 ---------

Äitimme kuoli 20 vuotta sitten.

Tänään hän täyttäisi 99 vuotta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minun mummoni kuoli 99 vuotiaana. Ilmeisesti armomurhasi itsensä heittämällä lääkkeet ikkunasta ulos. Kuolema on turhaan tehty kuoleman vakavaksi asiaksi, ei se ole.

Aikajana jota kuljemme on meille yhtä tuntemnaton kuin kuolema. Osaamme laskea vuodet ja päivät, mutta vain omalla tavallamme. Aikamme perustuu maan kiertämiseen, mutta mikä on avaruuden yhteinen aikanimittäjä?

Meidän aikamme ei päde muissa aurinkokunnissa.

Syöpä tuskin syntyy synnistä tai syyllisyydestä. Oikeasti kuolema on armahtava kokemus, joten eläkäämme ja nauttikaamme kuolemasta sen päätteeksi.

Kuolema on elämän jälkiruoka.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Jorma hyvästä pohdinnasta. Olen viimepäivinä puhunut hoitajien kanssa kuolemasta, sillä tänne tullessaan, joku on ollut kuolevan kotona saattohoitoa antamassa. Nämä kiertävät hoitajat joutuvat kohtaamaan kuolevia enemmän kuin sairaanhoitajat yleensä. Heillä on oltava taito auttaa. Eräs heistä sanoi, että kaikki eivät kestä kotona oloa ja kuolemaan valmistautumista, joillekin juuri kotona olo on helpotus. Kun muuta hoitoa ei enää voi antaa, saattahoito on hyvä asia.

Olen miettinyt omaa suhtautumistani kuolemaan. Kuolema ei pelota, sillä olen nähnyt äitini, isäni ja isoäitini vasta kuolleina, rauhallisina, levollisina ja vahamaisina. Se rauhoitti omaakin olemistani. Äidilläni oli tapana sanoa jotenkin näin: Meiltä on salattu kuoleman ihanuus, jotta kestäisimme elämän. Eikö siinä ole jotakin suurta? Vai olisiko niin, että tuohon lauseeseen on hyvä uskoa, jotta ei pelkäisi kuolemaa?

Minulle biologina kuolema on myös paluuta takaisin luontoon ja luntohan on ihana. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, ei se voi alkaa elää. Toki minusta siemen ei ole kuollut, vaan siinhän ovat elämän aihiot odottamassa. Ehkä meissäkin sitten kun muutumme ja eroamme näistä maallisista raameistamme.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ja täällä maan päällä jatkamme elämämme niin kauan kuin säilymme hengissä jonkun muistoissa. hyvät tekomme sattavat vaikuttaa vielä kuoleman jälkeenkin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Yhä enemmän on läheisiä vain muistin kantamissa. Onneksi muisti pelaa ja ihania muistoja löytyy. Appeni on ollut mielessä viimepäivinäni, mukava, fiksu, Norssin opettaja, josta pidin kovasti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #5

Näinhän se on. Veljeni on mielessä joka päivä. Ja monet hyvät ystävät.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvin sanottua:

"Meiltä on salattu kuoleman ihanuus, jotta kestäisimme elämän".

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Me emme voi tietää mitä kuolema tuo tullessaan, mutta voimme ajatella ja uskoa. Armomurhasta puhuttaessa on huomattava että kuoleman lähestyessä todellisuuden taju muuttuu. Siinä tilanteessa lähes kaikki haluavat elää, vaikka aiemmin olisi ollut toisin."

Tuota itsekin pelkään: "Todellisuudentaju muuttuu." Itse parantumatonta suolistosyöpää sairastavana olen sanonut,- ja sanon nytkin: En pelkää tulevaa kohtaloani joka on, elämän päättyminen tähän sairauteen... Tai, sitä ennen onnettomuuden tai vaikkapa sydärin uhrina.

Pelkään sitä, joka lainauksessa tulee esille. Kun sairauteni ottaa ylivallan, ja se kysyttyäni lääkäriltä sen tekee jossain vaiheessa... Että, alan pelkäämään kuolemaa. En todellakaan tiedä, vaikka nyt suhtaudun asiaan rehvakkaasti, mutta entä sitten, kun todella tiedostan, että se tulee.

"Minkälaisen mallin annamme? On myöskin sanottu, kuolema on meiltä salattu koska se on niin ihana. Ainakin aika päättyy, iäisyys alkaa."

Iäisyys on mielenkiintoinen pohdittava, ja olen sitä pohtinutkin.
Ymmärrän sen niin, että vaikka emme kuoleman jälkeen siirtyisikään suoraan elämään, vaan vaikkapa vasta tuhannen vuoden päästä jonkunlaisen ylöstempauksen vuoksi, josta Raamattu mm. puhuu.

Sillä aikajanalla ei olisi merkitystä, koska iäisyydessä ei ole ajantajua, eikä siis aikaakaan. Yksi sekunti,- tai tuhat vuotta on yksi ja sama iäisyydessä olevan kannalta. Aika/ajantaju on on olemassa vain elon piirissä olevan määre. Ei kuolleen.

Tottakai, kun täällä korpimökilläni menen kesken unien ulos pissille, ja taivas on kirkas, tähtösiä täynnä. Siinä lirutellessani kohotan katseeni ylös, enkä voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin siihen: Tuolla jossain on oltava jotain. Miljoonien tähtien luoman valotaideteoksen joukossa on oltava jotain.... Ja, ehkä siellä on minullekin joku paikka varattuna kun syöpä nujertaa ruumiini, ja maanpäällinen elo päättyy.

"Jotkut sanovat että elämä päättyy kaksoispisteeseen, ei pisteeseen."

Tuo on mahtavasti sanottu. Kas, kun en ole tuota oivaltanut. Piste tarkoittaa päätettä. Kaiken päätettä. Kaksoispiste sensijaan ei koskaan pääty loppuun, vaan sen jälkeen seuraa seuraava sanottava. Kaksoispiste on jatkumo.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Me emme voi tietää mitä kuolema tuo tullessaan, mutta voimme ajatella ja uskoa."

Tiedämme sen verran, ettei maanpäällinen elämä enää jatku. Kaikki mikä elämän aikana on ansaittu, raha- tai rakkaus. Viha, ja vihamiehet jäävät taakse.

Emme voi käyttää maanpäällisessä ansaittuja asioita kuoleman jälkeen enää.
Emme hyvässä, emmekä pahassa.

Kaikki, mikä liittyy elämään maan päällä, katkeaa. Se on loppu, lopullinen loppu.

Usko on usko. Se ei ole tieto. Usko on oljenkorsi. Siihen on helppo tarttua.... Oma kantani on, että tuo oljenkorsi kannattaa käyttää. Se on meille ajassa eläville mahdollisuus.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kaikilla meillä ihmisillähän on usko, usko johonkin, joihinkin asioihin. Se ehkä erottaa meitä muista luomakunnan elollisista, kädellisistä. Vai voisiko kissakin uskoa johonkin? Niin ihana kuin se onkin kaverina, ystävänä, en voi sellaista uskoa tai tietää.
Tämä minua myös kannattelee: "usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy" (Hebr. 11:1).
On niin paljon tuntemattomia asioita. Sellaisia, joihin vain ei ole konkreettista yhteyttä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä uskon, että kissoilla ja koirilla on oma jos ei uskonto, niin häpeä ainakin, eli uskon koirien ja kissojen taivaaseen, johon itsekin olen menossa.

Tyry tuossa huokailee, jotta hänellä on todettu parantumaton suolistosairaus, mutta minä sanon, että kuolöema on syntymälahjana saatu, ei se siitä muutu miksikään, vaikka sairastuu tai jotain. Jokainen meistä kuolee kumminkin.

Se on turhaa säälin anomista tai sääliin pukeutumista, kun voivottelee sairauttaan joka on kuolemaksi. Vastasyntyneet ovat yhtä kuolemansairaita kuin syöpäsairaat, kun lähtö tulee se ei katso aikaa taikka paikkaa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry Vastaus kommenttiin #10

"Se on turhaa säälin anomista tai sääliin pukeutumista, kun voivottelee sairauttaan"

Tiesin, että tuo tulee eteen jossain vaiheessa. Olenhan aiheesta kirjoittanut aika paljonkin. Olenkin vitsaillut, että jossain vaiheessa joku sanoo: Eikö se perkele jo kuole, kun on siitä vuoden rummuttanut...

Toisille aihe on tabu, eivätkä halua puhua. Minulle se on taas puhumisen aihe, koska mielessä se kuitenkin pyörii.

Alsio on oikeassa, että kuolema on syntymässä saatu "lahja," mitä tuo tarkemmin sanottuna tarkoittaa, en tiedä. Totta se kuitenkin on.

Nyt tulee vuosi olen saanut asiasta tietää, ja siitä kun nätti naiskirurgi tuli sanomaan: Emme valitettavasti saaneet koko kasvainta leikattua pois, koska se oli kiinnittynyt suuriin valtimoverisuoniin, josta sitä ei voi leikata pois.

Sitten tuli syöpälääkärin vuoro, jolta ensimmäiseksi kysyin elinaikaodotteestani, ja hän sanoi sen olevan minimissään puolivuotta, ja keskimäärin kaksi vuotta. Tuosta on nyt vuosi kulunut, ja olen ollut tehokkaassa solunsalpaajahoidossa.

Viimeksi noin kuukausi sitten kysyin taas, mikä on tässä tilanteessa elinaikaodotteeni? Se on lääkevasteesta saadun hyödyn vuoksi taas keskimäärin se kaksi vuotta, ja sanoessaan tuota, hän levitti kätensä kuin kalavalehtelija, leveälle. Tarkoitti, että se voi olla enemmänkin...

"Vastasyntyneet ovat yhtä kuolemansairaita kuin syöpäsairaat, kun lähtö tulee se ei katso aikaa taikka paikkaa."

Tuokin on totta, vaikka syntyessäni odotettavissa oleva elämänpituus on ehtinut 62 vuoden päähän, että on se pitempi, kuin syöpäsairaalla. Lapsetkin sairastuvat erilaisiin syöpiin, ja se on kyllä moninkertainen suru meihin aikuisiin verrattuna.

Arille pitää todeta, että kun asian eteen joutuu konkreettisesti, niin kyllä se laittaa arvioimaan asioita hieman eri tavalla, kuin ennen sitä.
Jotkut, olemalla hiljaa, ja jotkut puhumalla siitä avoimesti.

En tätäkään olisi kirjoittanut, mutta kun tuli sopiva aasinsilta, jota tämä blogiavaus on, ajattelin ottaa osaa aiheeseen kirjoittamalla kuoleman symboliikasta. Kyllä, kyllä se on totta, että mietin asiaa paljon ja kuuntelen kehoni ääntä, tuntoja ehkä liiankin herkästi.

En hae sääliä, enkä mielestäni voivottele sairauttani. Mitä se minua hyödyttäisi. Olen täysin hyväksynyt syöpäni. Itseasiassa olin jotenkin iloinen kun se saatiin selville. Olin kuitenkin parin vuoden ajan melko säännöllisesti käynyt lääkärillä juuri niin,- voivottelemmassa oireitani.

Mitään vaan ei selvinnyt. Hävetti viedä työpaikalle viikon sairauslomatodistuksia. Oireet vaan pahenivat. Siinä diaknostisoitiin refluksitautia, mahatautia, sopimatonta syömista jne. Koko ajan kasvain sai rauhassa kasvaa lopulta suolen seinämän läpi, kunnes eräs nuori työterveyslääkäri päätti kirjoittaa lähetteen sisätautilääkärille, jonka seurauksena lopulta tauti ilmeni.

Ei tämä ole säälin hakua tai voivottelua. Elämäni on ollut senverran värikästä pitkäaikaisen tupakoinnin ja alkoholinkäytön takia. Siihen päälle yli 20 vuotta kestänyt yötyön tekeminen ja sen mukanaan tuoma epäsäännöllinen ruokailu, huono nukkuminen päivällä jne. Kyllä siinä yhden syövän tarpeet on.

Jos Ari Alsio sallii niin kirjoitan tästä tulevaisuudessakin, koska puhuminen on ainakin minulle terapeuttista.

Kissojen ja koirien taivaaseen en ota kantaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #11

Tuli mieleen Intiasta vaalea marmorinen budha, jonka oli valmistanut italialainen veistäjä carrara marmorista. Hän oli saanut syövän ja kuolemantuomion Italiassa lääkäriltä. Hän päätti elämänsä viimeisen ajan viettää Intiassa ja tehdä tuon budhan. Hänpä toteutti ajatuksensa, mutta syöpä jättikin hänet. Hän eli aivan toisenlaista elämää kuin kotona. Mikä lien parantumisen syy, mutta upea oli budha.
Outoja ovat tautien tiet.
Älä sulkeudu, vaan puhu. Se sopii sinulle, joillekin vaikeneminen.
Se mitä Ari sanoo: kuolema syntymälahjana on totta.
Mehän olemme vain pieni helmi sukumme eri ihmisten elämästä rakentuvassa pitkässä helminauhassa, oma osansa ja merkityksensä jokaisella.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Ei mitään henkilökohtaista Markku Tyryä tai hänen kirjoitteluaan vastaan, joten jatka sinä Markku vaan omaan tyyliisi, niin teen minäkin.

Itse olet aina toitottanut, että pitää sanoa suunsa puhtaaksi.

Olen muistaakseni osallistunut noihin sinun terapeuttisiin avauksiisi melkoisen aktiivisesti, joten tähän avaukseen ja henkeen liittyen sanoin oman mielipiteeni, en loukatakseni ketään, en ainakaan kuolemansairasta veljeäni Markkua.

Jos kolahti, en voi sille mitään.

Anteeksi, minä vain olen tälläinen.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #11

Saako sinulle soittaa?
Numerosi lienee tämä, jonka neljä viimeistä numeroa ovat :... 3235
Meillä tuntuu olevan samankaltaisia kokemuksia.
Kaikkea hyvää. Päivä kerrallaan.

J.M.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry Vastaus kommenttiin #14

Jos minua tarkoitat, niin voit soittaa. Iltapäivällä/illalla olen paremmin tavattavissa. Nyt aamupäivällä menen kylillä käymään täydentämässä varastojani.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry Vastaus kommenttiin #14

Kiitos Jorma Moll soitostasi. Se oli terapeuttista, ja oli mukavaa jutella kanssaihmisen kanssa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #18

Kiitoksia itsellesi, Markku.
Rehellinen puhe on lääke.

Minun puhelinnumeroni on tuolla kotisivulla,
voi soittaa vaikka ei olisi asiaakaan.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Jorma, oikeasti meitä "ketään" ei ole koskaan ollutkaan, jos nyt siis otat huomioon maailmankaikkeuden mittakaavat kaikissa neljässä ulottuvuudessa. Maailmankaikkeus tekee vaan omiaan laboratoriokokeitaan lupia kyselemättä, ajassa ja avaruudessa. Elämänkokemusta ei saa koskaan ottaa henkilökohtaisena vittuiluna tai pelätä sen menettämistä johonkin ns. kuolemaan, koska kuolemahan on tasan yhtä pelottava kuin oli syntymä. Kun nyt kerran satuit kokemaan aikasi täällä planet X:sällä mitä koit, niin se on aivan ällistyttävä lahja, täysin ainutkertainen huippujuttu, ja olit hetken aikaa ihan jumalana täällä, ei niin missään, ei tasan koskaan, eikä niin milloinkaan versumissa ;D Näin "mä" jokseenkin luulisin et se tää juna menis ;)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Mielenkiintoisia ajatuksia naputtelit.

Vähän karsastan ajatusta "maailmankaikkeus tekee laboratoriokokeita....."

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset